Ryhmän 1.tapaaminen
Päätin avata hieman kokemustani juuri alkaneesta Zensitive -ryhmästä. Ryhmämme opastajana toimii sydämellinen Noora Ehnqvist. Kuten jo otsikosta voi päätellä, tapaaminen sisälsi huimaa silmien avautumista ja vahvistusta jo aemmin olemassa olleille ajatuksille ja käsityksille hevosuudesta, ihmisyydestä ja tavoista tehdä asioita ja olla tekemättä.
Tapaaminen avasi kirjaimellisesti uuden näkökyvyn asioille, joita olen aiemmin tiennyt olevan, mutta en ole ehkä osannut katsoa tai olen kieltäytynyt katsomasta pelon vuoksi. Järkyttävää on myös se, että joskus on itse kirkkain silmin kuvitellut toimivansa täysin oikein, mikä nyt tuntuu vähintäänkin eettisesti epäilyttävältä. Oli mahtavaa nähdä asiat hyvin selkeästi ja mikä mahtavinta, tämä on vasta matkan alkua. Mikä meitä odottaakaan! :)
Hevoset olivat hienoja näyttäen selkeän muutoksen olemuksessaan jo lyhyen harjoitussession jälkeen. Kurssi selkeytti taas oman intuition kuuntelun tärkeyttä vaikka sitä on usein kovin vaikea uskoa ja kuulla, kun se mokoma on aina vain oikeassa. Usein sitä ei haluta kuulla, ainakin omalla kohdallani on näin.
Aihetta läheltä liipaten aiemmin postaamani videolinkki: It's not the wings that make the angel. Kuvaavia ajatuksia videon muodossa.
Tiedän jo nyt, että tämä kokemus muuttaa, on jo muuttanut, sisimpääni pysyvästi ja sitä myötä myös Hepovaaran tilan toimintaa. Se miten se tapahtuu, on vielä arvoitus, mutta selkiytyy ajan myötä. Kuitenkin toiminta tulee olemaan vielä hevosystävällisempää, tietoisempaa, rakastavampaa. Sellaista mitä se on ajatustasolla ollut jo pitkään, mutta syystä tai toisesta ei ole vielä täysin päässyt käytännön tasolla toteutumaan. Nyt ollaan matkalla toteutumista kohti. :)
Kiitos tästä! Tämä on juuri sitä mitä on odotettu, mikä on puuttunut!