Hevonen pelasti minut... osa 2
Tässä lupaamani jatko-osa viime viikolla julkaisemaani tarinaan siitä, kuinka hevonen pelasti minut.
Työssä
Kalenterini oli tupaten täynnä ja toimin, kuten luulin, että kuuluu toimia. Näin oli opetettu, näin olin oppinut, mutta sisimmässäni jokin ei tuntunut kuitenkaan oikealta. Tein tuolloin jo paljon asioita hevosten kanssa ns. perinteisestä poiketen, mikä oli monelle ulkopuoliselle hankala hyväksyä. Tuolloin esimerkiksi hevosten pitäminen pihatossa tai kengättömyys ei ollut vielä kovinkaan yleistä, ei liioin rungottomien satuloiden käyttö tai kuolaimettomuus. Etsin vaivihkaa omaa polkuani ja ainutlaatuista tapaani toimia hevosten kanssa. Järjestin vierailevien kouluttajien kursseja, kouluttauduin itse ja tein töitä.. Tein todella paljon! Kävin kotona vain nukkumassa ja söin vauhdista.
Jossain vaiheessa kalenteri alkoi olla hieman liian täysi töistä ja opinnoista ja taakka alkoi kasvaa liian suureksi. Hevoset sairastelivat, sairastin itse, oli useita menetyksiä ja aloin jälleen kerran kyseenalaistaa ajatteluani ja toimintatapojani. Tuntui, että siitä, mikä oli aiemmin voimauttanut, oli tullut nyt uuvuttavaa. Välillä vastoinkäymisten kasaantuessa kirosin hevoset ja ajattelin, että irtisanoudun koko hommasta, sillä en jaksa enkä osaa, eiväthän nämä kestä edes hengissä minun käsissäni.
Heilurin oli heilahdettava taas, jotta elämään tulisi järjestystä, tasapainoa. Uupumus alkoi vaikuttaa kaikkeen ajatteluun ja olemiseen ulottautuen myös fyysiselle tasolle. En jaksanut konkreettisesti muuta kuin perusasiat, jotka oli pakko tehdä. Mutta koska oli pakko, jaksoin lopulta kammeta taas ylös kuopasta, jonka olin itse asiassa aivan itse kaivanut rajattomuudellani ja vaativuudella itseäni kohtaan. Olemalla se pakko, jonka vuoksi oli noustava ja opettamalla rajoja, jälleen kerran hevonen pelasti minut. Ja teki sen vielä uudestaankin, aivan hiljattain, melkeinpä samasta pinteestä.
Murroksessa
Aloin etsiä yhä aktiivisemmin
uutta, omanlaista tapaani toimia ja pyrin muuttamaan yritystoimintani
vastaamaan omia arvojani ja sydämeni toiveita. Entistä enemmän hevosta arvostavaa ja kuuntelevaa toimintaa. Jotain,
jolla on myös merkitystä.
Kautta linjan olin ajatellut, että hankin hevosia ennen kaikkea pitääkseni ne, tarjotakseni niille loppuelämän kodin. Ei ehkä kaikista kannattavin ajatus yritystoiminnan kannalta, mutta päätin, että valitsen tarkoin ja olen vähintään sen hevosille velkaa. Tällä linjalla olen jatkanut ja toivon mukaan voin jatkaa myös jatkossa.
Olen ajatellut, että muokkaan jopa yritystoiminnan luonnetta ja tarjoamiani palveluita hevosten mukaan, en asiakkaiden. Pelottavaa on kuitenkin se ovatko asiakkaat valmiita muutokseen? Valmiita maksamaan muusta kuin ratsastuksesta? Maksamaan ehkäpä hevosen viisaudesta? Olen ajatellut, että lopetan sitten, jos käy niin, ettei asiakkaita ole. Tämä on arvopohjainen valinta sillä vihaan ns. kertakäyttökulttuuria mitä valitettavasti näkee jonkin verran myös hevosmaailmassa. Koen, että hevonen on myös tässä mielessä pelastanut minut, ohjaamalla toiminnan suuntaa siihen mikä resonoi sydämen tasolla.
Surussa
Samoihin aikoihin, kun yritystoimintani ja hevosidentiteettini oli murroksessa,
läheiseni kuolema veti minulta jalat alta. Silloin koin sellaisen täydellisen
pysähtyneisyyden, tuskan, lohduttomuuden ja samalla rauhan, mitä en ollut
aiemmin siinä muodossaan kokenut. Tapahtumasta kesti toipua kauan ja jatkoin
koko ajan töitä hevosten kanssa. Olihan ne hoidettava. Onneksi sain apua
ystäviltä ja läheisiltä. Jos olisin ollut työelämässä, olisin varmaankin jäänyt
pidemmälle sairaslomalle, mutta olin yrittäjä ja täysi leirikesä
nurkan takana, hevoset hoidettavana ja tunnit pidettävänä. Jälkikäteen
ajateltuna se lienee ollut pelastus totaaliromahdukselta.
Juuri tätä tapahtumaa ennen opiskelin hevosavusteisen läsnäolon ohjaajaksi ja koin, että ilman tuota polkua, läheisen kuolema olisi ollut paljon rankempi kokemus, sillä olin ollut myös todella väsynyt edellisvuonna. Läsnäoloharjoittelu oli tuonut kuitenkin uutta energiaa ja näkökulmaa asioihin ennen menetystä. Olin alkanut kyseenalaistamaan aivan koko yrittäjyyteni ja tapani olla ja tehdä asioita hevosten kanssa. Tilanne oli vähintäänkin ristiriitainen: Kyseenalaistin tuohon aikaan voimakkaasti mm. oikeutemme ratsastaa kun samanaikaisesti pidin ratsastustunteja ja maastoja asiakkaille. Tuon asian työstäminen on kestänyt jonkin aikaa ja nyt koen löytäneeni sen suhteen jonkinlaisen tasapainon, jossa myös ratsastaminen on ok, edelleen tietyin edellytyksin. Silti olen huomannut koko ajan ratsastavani itse vähemmän ja vähemmän.
Läsnäolossa
Mindfulnessin ajatusmaailma
hevosten kanssa oli merkittävä käännekohta omassa ajattelussa ja sen
soveltamisessa arkeen. Oivalsin tuon koulutuksen ja oman prosessini aikana
uskomattomalla tavalla, sen miten hevonen voi olla opettamassa meille sitä
kaikista olennaisinta eli läsnäoloa. Myöhemmin pääsin myös opiskelemaan
voimauttavaa hevostoimintaa sekä istuntaohjausta, joka huomioi biomekaniikan
lisäksi myös tunteet ja tietoisuuden. Nämä kokemukset syvensivät ymmärrystä
entisestään. Hevonen pelasti minut jälleen ja näytti kuinka ihmeellinen elämä
voi olla.
Se pointti mitä pyrin kait tällä kirjoituksella välittämään, on se, että hevoset (ja niiden kanssa työskentelevät ihmiset) tekevät hyvin paljon näkymätöntä työtä meidän ihmisten mielenterveyden ja yleensä terveyden eteen. Usein emme vain välttämättä huomaa sitä.
Erilaisten
hevosiin liittyvien palveluiden kysyntä on edelleen kasvussa ja aika näyttää
milloin hevosen voima (ja muiden eläinten) tunnustetaan laajemmin. Se on
selkeästi kasvussa nyt vihdoin myös Suomessa, mutta edelleen on tehtävää.
Jokainen harrastaja ja esimerkiksi hevosavusteisten palveluiden asiakas tietää
mistä puhun. Mutta kuinka hyvinvointilähtöiset
hevosharrastepalvelut sekä hevosavusteinen työ saataisiin isommin kartalle siten, että sen
hyödyt tunnustettaisiin laajemmin?
Toinen
asia, jota mietin kirjoittaessani, on, että en ole vielä valmis luovuttamaan
yritystoiminnankaan suhteen, vaikka vastoinkäymisten määrä on ollut
pakahduttava ja ajoittain on tuntunut siltä, että ikävien
asioiden alle hautautuu. Aion sen sijaan katsoa mitä tulee ja jatkaa niin kauan kuin hyvältä tuntuu siinä laajuudessa ja muodossa kun hyvältä tuntuu. Tänään ajattelen, että tämänkin asian kanssa eksyessäni liiaksi ajatuksiin ja
tunteisiin, olen hukassa. Niin kauan kun pysyn kehon tasolla
keskittyen läsnäoloon, olennaisimpaan kokemiseen, kaikki on hyvin ja tässä
hevonen on paras opas, sillä se on rehellisesti läsnä.
Tänään
Tänään(kin)
mietin katsoessani näiden ihanien otusten sielukkaisiin silmiin, että hevonen
pelasti minut – niin monelta ikävältä ajatukselta, tavalta, virheeltä,
syrjäytymiseltä, yksinäisyydeltä, päihteeltä, jopa kuolemalta, you name it.. Ja tämä tapahtui
siis ”vain harrastamalla hevosia”, itseopiskelulla, työskentelemällä hevosten
kanssa. Saati sitten jos olisin ollut vaikkapa hevosavusteisen ammattilaisen
ohjauksessa, niissä hetkissä, kun eniten ohjausta tarvitsin.
Koen, että hevonen
on paitsi pelastanut, niin opettanut minulle minusta, ihmisyydestä ja
hevosuudesta enemmän kuin yksikään ihminen. Hevonen on arvostelematon, suora
peili, joka näyttää todellisuuden, rakastaa, hyväksyy, koskettaa, luo
merkityksellisyyden tunnetta ja on läsnä. Sellainen on voimallinen
viisas hevonen, joka pelasti minut.
P.S.
Lisää
hevosten viisaudesta ja voimasta voit oppia mm. meillä järjestettävillä
HeLMi-kursseilla ja Voimallinen viisas hevonen -kasvuryhmissä. Pysy kuulolla ja
seuraa meitä myös somessa. Meidät löydät Instagramista, Facebookista ja YouTubesta. :)