Hevonen pelasti minut osa 2

 Hevonen pelasti minut... osa 2

Tässä lupaamani jatko-osa viime viikolla julkaisemaani tarinaan siitä, kuinka hevonen pelasti minut.

Työssä 

Pian harrastus muuntui työksi, kouluttauduin ahkerasti alalle ja lauma kasvoi vähitellen siten, että isoimmillaan se oli 16-päinen. Vauhti oli hurja, talli oli suosittu ja touhua riitti, hieman liiaksikin. Muistan, että ohjaustyylini oli tuolloin suorituskeskeinen, vaikka se oli sitä mitä vähiten halusin ja tarvitsin. 

Kalenterini oli tupaten täynnä ja toimin, kuten luulin, että kuuluu toimia. Näin oli opetettu, näin olin oppinut, mutta sisimmässäni jokin ei tuntunut kuitenkaan oikealta. Tein tuolloin jo paljon asioita hevosten kanssa ns. perinteisestä poiketen, mikä oli monelle ulkopuoliselle hankala hyväksyä. Tuolloin esimerkiksi hevosten pitäminen pihatossa tai kengättömyys ei ollut vielä kovinkaan yleistä, ei liioin rungottomien satuloiden käyttö tai kuolaimettomuus. Etsin vaivihkaa omaa polkuani ja ainutlaatuista tapaani toimia hevosten kanssa. Järjestin vierailevien kouluttajien kursseja, kouluttauduin itse ja tein töitä.. Tein todella paljon! Kävin kotona vain nukkumassa ja söin vauhdista.

Jossain vaiheessa kalenteri alkoi olla hieman liian täysi töistä ja opinnoista ja taakka alkoi kasvaa liian suureksi. Hevoset sairastelivat, sairastin itse, oli useita menetyksiä ja aloin jälleen kerran kyseenalaistaa ajatteluani ja toimintatapojani. Tuntui, että siitä, mikä oli aiemmin voimauttanut, oli tullut nyt uuvuttavaa. Välillä vastoinkäymisten kasaantuessa kirosin hevoset ja ajattelin, että irtisanoudun koko hommasta, sillä en jaksa enkä osaa, eiväthän nämä kestä edes hengissä minun käsissäni.

Heilurin oli heilahdettava taas, jotta elämään tulisi järjestystä, tasapainoa. Uupumus alkoi vaikuttaa kaikkeen ajatteluun ja olemiseen ulottautuen myös fyysiselle tasolle. En jaksanut konkreettisesti muuta kuin perusasiat, jotka oli pakko tehdä. Mutta koska oli pakko, jaksoin lopulta kammeta taas ylös kuopasta, jonka olin itse asiassa aivan itse kaivanut rajattomuudellani ja vaativuudella itseäni kohtaan. Olemalla se pakko, jonka vuoksi oli noustava ja opettamalla rajoja, jälleen kerran hevonen pelasti minut. Ja teki sen vielä uudestaankin, aivan hiljattain, melkeinpä samasta pinteestä.

Murroksessa

Aloin etsiä yhä aktiivisemmin uutta, omanlaista tapaani toimia ja pyrin muuttamaan yritystoimintani vastaamaan omia arvojani ja sydämeni toiveita. Entistä enemmän hevosta arvostavaa ja kuuntelevaa toimintaa. Jotain, jolla on myös merkitystä. 

Kautta linjan olin ajatellut, että hankin hevosia ennen kaikkea pitääkseni ne, tarjotakseni niille loppuelämän kodin. Ei ehkä kaikista kannattavin ajatus yritystoiminnan kannalta, mutta päätin, että valitsen tarkoin ja olen vähintään sen hevosille velkaa. Tällä linjalla olen jatkanut ja toivon mukaan voin jatkaa myös jatkossa. 

Olen ajatellut, että muokkaan jopa yritystoiminnan luonnetta ja tarjoamiani palveluita hevosten mukaan, en asiakkaiden. Pelottavaa on kuitenkin se ovatko asiakkaat valmiita muutokseen? Valmiita maksamaan muusta kuin ratsastuksesta? Maksamaan ehkäpä hevosen viisaudesta? Olen ajatellut, että lopetan sitten, jos käy niin, ettei asiakkaita ole. Tämä on arvopohjainen valinta sillä vihaan ns. kertakäyttökulttuuria mitä valitettavasti näkee jonkin verran myös hevosmaailmassa. Koen, että hevonen on myös tässä mielessä pelastanut minut, ohjaamalla toiminnan suuntaa siihen mikä resonoi sydämen tasolla.

Surussa 

Samoihin aikoihin, kun yritystoimintani ja hevosidentiteettini oli murroksessa, läheiseni kuolema veti minulta jalat alta. Silloin koin sellaisen täydellisen pysähtyneisyyden, tuskan, lohduttomuuden ja samalla rauhan, mitä en ollut aiemmin siinä muodossaan kokenut. Tapahtumasta kesti toipua kauan ja jatkoin koko ajan töitä hevosten kanssa. Olihan ne hoidettava. Onneksi sain apua ystäviltä ja läheisiltä. Jos olisin ollut työelämässä, olisin varmaankin jäänyt pidemmälle sairaslomalle, mutta olin yrittäjä ja täysi leirikesä nurkan takana, hevoset hoidettavana ja tunnit pidettävänä. Jälkikäteen ajateltuna se lienee ollut pelastus totaaliromahdukselta. 

Muistan tilanteen, kun yksi hevosistani peilasi surun tuomaa voimattomuutta käytöksellään, kun tahdoin ratsastaa – muuten niin reipas hevonen ei suostunut liikkumaan juuri ollenkaan. Sen liike oli kuin tervattua, kun se tunsi minun surun lamauttaneen kehoni. Tuolloin oivalsin taas jotain lisää – oli aika pysähtyä surun äärelle ja kokea se. Hevonen pelasti minut, piti kiinni arjessa ja pehmensi surun käsittelyä, jotta voin tehdä sen juuri omassa tahdissani.

Juuri tätä tapahtumaa ennen opiskelin hevosavusteisen läsnäolon ohjaajaksi ja koin, että ilman tuota polkua, läheisen kuolema olisi ollut paljon rankempi kokemus, sillä olin ollut myös todella väsynyt edellisvuonna. Läsnäoloharjoittelu oli tuonut kuitenkin uutta energiaa ja näkökulmaa asioihin ennen menetystä. Olin alkanut kyseenalaistamaan aivan koko yrittäjyyteni ja tapani olla ja tehdä asioita hevosten kanssa. Tilanne oli vähintäänkin ristiriitainen: Kyseenalaistin tuohon aikaan voimakkaasti mm. oikeutemme ratsastaa kun samanaikaisesti pidin ratsastustunteja ja maastoja asiakkaille. Tuon asian työstäminen on kestänyt jonkin aikaa ja nyt koen löytäneeni sen suhteen jonkinlaisen tasapainon, jossa myös ratsastaminen on ok, edelleen tietyin edellytyksin. Silti olen huomannut koko ajan ratsastavani itse vähemmän ja vähemmän.

Läsnäolossa 

Mindfulnessin ajatusmaailma hevosten kanssa oli merkittävä käännekohta omassa ajattelussa ja sen soveltamisessa arkeen. Oivalsin tuon koulutuksen ja oman prosessini aikana uskomattomalla tavalla, sen miten hevonen voi olla opettamassa meille sitä kaikista olennaisinta eli läsnäoloa. Myöhemmin pääsin myös opiskelemaan voimauttavaa hevostoimintaa sekä istuntaohjausta, joka huomioi biomekaniikan lisäksi myös tunteet ja tietoisuuden. Nämä kokemukset syvensivät ymmärrystä entisestään. Hevonen pelasti minut jälleen ja näytti kuinka ihmeellinen elämä voi olla.

Se pointti mitä pyrin kait tällä kirjoituksella välittämään, on se, että hevoset (ja niiden kanssa työskentelevät ihmiset) tekevät hyvin paljon näkymätöntä työtä meidän ihmisten mielenterveyden ja yleensä terveyden eteen. Usein emme vain välttämättä huomaa sitä. 

Erilaisten hevosiin liittyvien palveluiden kysyntä on edelleen kasvussa ja aika näyttää milloin hevosen voima (ja muiden eläinten) tunnustetaan laajemmin. Se on selkeästi kasvussa nyt vihdoin myös Suomessa, mutta edelleen on tehtävää. Jokainen harrastaja ja esimerkiksi hevosavusteisten palveluiden asiakas tietää mistä puhun. Mutta kuinka hyvinvointilähtöiset hevosharrastepalvelut sekä hevosavusteinen työ saataisiin isommin kartalle siten, että sen hyödyt tunnustettaisiin laajemmin?

Toinen asia, jota mietin kirjoittaessani, on, että en ole vielä valmis luovuttamaan yritystoiminnankaan suhteen, vaikka vastoinkäymisten määrä on ollut pakahduttava ja ajoittain on tuntunut siltä, että ikävien asioiden alle hautautuu. Aion sen sijaan katsoa mitä tulee ja jatkaa niin kauan kuin hyvältä tuntuu siinä laajuudessa ja muodossa kun hyvältä tuntuu. Tänään ajattelen, että tämänkin asian kanssa eksyessäni liiaksi ajatuksiin ja tunteisiin, olen hukassa. Niin kauan kun pysyn kehon tasolla keskittyen läsnäoloon, olennaisimpaan kokemiseen, kaikki on hyvin ja tässä hevonen on paras opas, sillä se on rehellisesti läsnä. 

Tänään 

Tänään(kin) mietin katsoessani näiden ihanien otusten sielukkaisiin silmiin, että hevonen pelasti minut – niin monelta ikävältä ajatukselta, tavalta, virheeltä, syrjäytymiseltä, yksinäisyydeltä, päihteeltä, jopa kuolemalta, you name it.. Ja tämä tapahtui siis ”vain harrastamalla hevosia”, itseopiskelulla, työskentelemällä hevosten kanssa. Saati sitten jos olisin ollut vaikkapa hevosavusteisen ammattilaisen ohjauksessa, niissä hetkissä, kun eniten ohjausta tarvitsin.

Koen, että hevonen on paitsi pelastanut, niin opettanut minulle minusta, ihmisyydestä ja hevosuudesta enemmän kuin yksikään ihminen. Hevonen on arvostelematon, suora peili, joka näyttää todellisuuden, rakastaa, hyväksyy, koskettaa, luo merkityksellisyyden tunnetta ja on läsnä. Sellainen on voimallinen viisas hevonen, joka pelasti minut. 

P.S.

Lisää hevosten viisaudesta ja voimasta voit oppia mm. meillä järjestettävillä HeLMi-kursseilla ja Voimallinen viisas hevonen -kasvuryhmissä. Pysy kuulolla ja seuraa meitä myös somessa. Meidät löydät Instagramista, Facebookista ja YouTubesta. :)