Varjosta ja hieman muusta

Tänään koen tarpeelliseksi kirjoittaa hieman varjosta, uupumuksesta ja kielteisyyden kierteestä. Siitä mihin tukahdutetut ja kielletyt puolet voivat ihmisen johtaa ja siitä, miten ne voivat muuntua voimavaraksi. Koen, että nämä kokemukset ovat muokanneet suurelta osalta nykyisen minäni ja toivon, että voin olla avuksi myös muille samankaltaisten asioiden parissa ihmetteleville.

Varjo

Lyhyesti sanottuna varjolla käsitetään ihmisen kaikki tukahdutetut, tiedostamattomat, ei-hyväksytyt puolet, joita emme halua itsessämme nähdä. Puolet, jotka koemme kielteisinä ja pyrimme peittämään. Yksinkertaisuudessaan varjo voi olla esimerkiksi riippuvuus, kielteiseksi koettu tunne, jota ei haluta tuntea, kuten viha, jota tukahdutetaan jne.

(Jos varjo käsitteenä ei ole sinulle tuttu, voit lukea siitä lisää C.G. Jungin useista teoksista ja mm. Deepak Chopra, Debbie Ford ja Marianne Williamson, Varjominä)

Olen itse viime vuosina päässyt näkemään varjoni hyvin lähietäisyydeltä, aluksi täysin ymmärtämättä minkä kanssa olen ollut tekemisissä, lopulta siten, että olen oppinut näkemään itseni kaikkine puolineen ja hyväksymään kokonaisuuden erittelemättä itseäni osiin tai heittämättä varjoani minusta täysin irralliseksi. Tämän on mahdollistanut ns. "pohjakosketus", joka on ollut tarpeen käydä, jotta ymmärtäisin mistä on kyse.

Piilotettu

Voisi sanoa, että olen elänyt suurimman osan elämästäni ns. kiltin, ujon tytön roolissa, mikä alkuun tuntui ihan ookoolta, enkä osannut edes kyseenalaistaa sitä, koska en tietyllä tasolla tiennyt muusta. Kuitenkin ajan mittaan huomasin, että jokin sisälläni huusi päästä esiin. 

Se jokin, itsen osa, oli ollut siellä aina, kapinoinut enemmän tai vähemmän, mutta saatuaan osakseen moitteita hyväksynnän ja rakkauden sijaan, minäni kovettui, rakensi panssarin ja lukemattomia muita tapoja suojautua tuntemasta tuskaa olemassaolostaan. Se kokeili muiden tahtoon alistumista, itsensä peittelyä, muiden arvojen mukaan elämistä, myös projisointia, mutta tuska kasvoi liian suureksi. Se osa oli varjo. Kaikki persoonani puolet; tunteet, halut, vietit, ajatukset, tarpeet, joita ei ollut hyväksytty.

Tiedostaminen

Tietoisuuden (tai ymmärryksen, kuinka sitä haluaakaan kutsua) laajetessa ja sen valon kirkastuessa kattamaan kahtiajakautuneen minän, vihdoinkin nuo "pimeät", ei hyväksytyt minuuden puolet, jotka oli pyritty tukahduttamaan ja painamaan tiukasti pinnan alle näkymättömiin, tulivatkin näkyviksi, tiedostetuiksi, hyväksytyiksi. 

Oi kuinka niin moni asia kaipasi tulla rakastetuksi. kuinka moni asia selvisikin vain tällä yksinkertaisella oivalluksella. Saan kiittää tästä muutamia elämääni ja elämästäni juuri oikea-aikaisesti astelleita ihmisiä, jotka ovat hyväksyvyydellään ja läsnäolollaan tehneet tästä prosessista mahdollista. <3

Mira Lahtela: Heart, mind & body, 2003

Harha

Viimeisimmät vuodet olen tehnyt äärimmäisen paljon töitä varjoni parissa. Tuo aika on ollut hyvin raskasta ja toisaalta antoisaa ja lisännyt ymmärrystäni huimasti. Varjo on ovela, se muuntuu eri muotoihin ja osaa naamioitua näyttämään aivan muulta mitä se todellisuudessa on. Jung puhuu siitä, kuinka minuuden jakautuminen ja varjo saavat meidät kulkemaan harhassa, josta herätessään varjon aikaansaannokset tuntuvat kuin unelta.

Tämä on juuri se sama ilmiö, minkä tunnistan myös itselleni tapahtuneen jo kauan aikaa sitten lukemattomia kertoja, mutta reilu vuosi sitten yhdellä elämänalueellani jälleen niin selkeästi, että näen asian nyt harhan ulkopuolelta. Myöhemmin, eri perspektiivistä katsottuina, aiemmat toimintamallit ovat hyvin selkeitä.

Kieltäminen

Elämässäni oli kauan aikaa jakso, jota en suostunut hyväksymään. Tapahtumat tuntuivat aivan liian raskailta. Muistan sanoneeni useita kertoja, että "Tästä ei juuri alemmas voi enää mennä. En tiedä kuinka kauan jaksan." Ja minähän muuten menin... aina vain alemmaksi ja totesin jälleen kerran ihmetteleväni samaa asiaa.

Jossain vaiheessa olin niin täysin uupunut kaikkeen, että tuntui, etten jaksa herätä enää, sillä en kestänyt ajatusta yhdestäkään "vastoinkäymisestä". Tuntui, että olen arvoton, en osaa mitään, en jaksa mitään. Millään ei ollut mitään väliä. Mitä tahansa kuka tahansa olisi sanonut tai sanoi, ei tuntunut auttavan. Tunsin pohjatonta surua ja väsymystä, itseinhoa. Välillä oli kausia, jolloin en olisi jaksanut edes puhua. Kaikki tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta ja tästä muodostui kierre, kuin lankakerä ilman päätä. Mainiota varjoruokaa!

 

Vihan muutosvoima

Jossain vaiheessa kuitenkin viha saapui ja aloin tuntea voimakkaita vihan tunteita. En muista koskaan tunteneeni sellaista raivoa. Tukahdutetut, kielletyt tunteet pääsivät vihdoin pintaan. Samalla ymmärsin olevani taas elossa. Tunne oli mielenkiintoinen, sillä en tuntenut sitä oikeastaan ketään tai mitään kohtaan, vaan se oli vain äärimmäisen voimakas tunne, ikään kuin kaikkea kohtaan ja samalla ei mitään. Jollain tapaa ehkä tilannetta kohtaan. Olin vihainen sille, että olin siinä tilanteessa missä olin.

Tunteen voimakkuus oli pelottava. Huomasin olevani tarkkailijan asemassa ja tarkkailevani sitä, mitä tunteelle tapahtui ja mitä se aikaansai kehossani ja mielessäni. Välinpitämättömyys oli raivosta seuraava tunne ja se oli vielä pelottavampi. Ymmärsin, että tuolle tunteelle oli tehtävä jotain, ettei siitä seuraisi mitään vaarallista. Tunnetaitojen opiskelutaustasta oli tilanteessa etua, sillä tiedostin sen, että tunteen näkeminen ja hyväksyminen on jo alku ja pystyin asettumaan tarkkailijaksi, mikä mahdollisti ohjien pitämisen omissa käsissäni. Ja mahdollisti siemenen itämisen tunteen muuntamiseksi joksikin muuksi.

Kuva: Suvi Kervinen

Kielteisyys

Olin pitänyt itseäni melko positiivisena ihmisenä, mutta tuona aikana totesin, että olen kielteisyyden kierteessä, josta murtautuminen tuntui miltei mahdottomalta. Tuntui, ettei minulla ollut sitä tahdonvoimaa, joka tarvittaisiin sen rikkomiseen. Tuntui, että mitä tahansa tein, kielteisyyden jäykät, hyytävät sormet kietoutuivat ympärilleni, enkä saanut sitä hellittämään otettaan.

Samanaikaisesti, jollain tasolla, tiesin myös, että jokaisella kokemuksellani oli tarkoitus, jota en vielä vain nähnyt. Ehkä se oli perspektiivi asioihin, ehkä mahdollisuus ymmärtää jotakuta toista ja toimia vertaisena.

Uskonpuute

Jossain vaiheessa en enää uskaltanut uskoa, että selviäisin. En uskaltanut uskoa siihen, että jonain päivänä olisin virkeä ja positiivinen tai edes joko tai.. Olin yrittänyt niin kovasti molempia ja kaikkea muuta. Olin vuosien ajan pyrkinyt tekemään kaikkeni, että olisin hyväksytty, pidetty, ahkera, yhteiskuntakelpoinen, RAKASTETTU, kaunis, sosiaalinen, rohkea, kiltti, menestynyt, arvokas... Ja menettänyt täysin voimani matkalla siihen. 

Koin olevani vieläkin arvottomampi uupuneena, kun syyllisyys ja häpeä seurasivat mukana. Yhtäkkiä tunsin, että elämäni ei ollut ollenkaan sitä mitä olin tavoitellut.

 

Hyväksyntä

Jossain vaiheessa pystyin hetkittäin kuitenkin löytämään hyväksyntää, itsemyötätuntoa, armollisuutta ja pidin koko ajan kiinni henkisyydestä ja tiedonjanosta. Tiedonjano on ollut yksi asia, joka on pitänyt minut kiinni elämässä. Totesin myös, että ympärilläni olivat edelleen ne ihmiset, jotka rakastavat eniten, vaikka olin täysin rikki, enkä edelleenkään pystynyt sitä näyttämään kaikille läheisimmillenikään. Olin taitava piiloutumaan, aivan kuten varjo.

Minulle oli äärimmäisen oppiläksyn paikka se, että on lupa olla heikko, tarvita apua ja pyytää sitä. Tein myös havainnon, että joillekin ihmisille en ikinä tulisi riittämään omana itsenäni. Kun siihen mennessä olin pyrkinyt pitämään kiinni myös heistä, nyt ymmärsin, että sen aika oli ohitse.

Muutos

Näkökulmani on muuttunut. Tietoisuuteni on muuttunut. Suhtautumiseni itseeni ja muihin on muuttunut. Koen, että minulla on ympärilläni juuri ne ihmiset, joiden kuuluu olla ja ne tapahtumat tapahtuvat, joiden kuuluu tapahtua oikea-aikaisesti. Ymmärrys tästä on helpottavaa. Se muuntaa tapahtuvat asiat aivan erilaisiksi - vastoinkäymiset oppiläksyiksi, voimavaroiksi.

Valo

Varjoni on olemassa.
Se on meissä kaikissa.
Se on myös kollektiivinen.
Annan sen olla, mutten anna sen hallita.
Näen sen ja hyväksyn sen, sillä ilman sitä en olisi minä, etkä sinä olisi sinä, emmekä me olisi me.

Se on, jotta voimme kokea valon.  <3


Mitä pohdintoja tämä herätti sinussa?
Kommentit tervetulleita. :)